Joulu se tulla jollottaa🎅
No niin, vuosi on jo lopuillaan ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Kerron teille lyhyesti tämän vuoden tapahtumista Impron englanninkieliseen versioon viitaten. Päätettiin lähteä kokeilemaan Kickstarter joukkorahoitus kampanjaa vähän turhankin nopealla aikataululla siihen ihan kunnolla valmistautumatta. Siinä sitten oli kaikenlaista alkaen markkinointitiimin Jellopin palkkaamisesta, Kickstarter sivun luomisesta, uutiskirjelistan kasvattamisesta sekä tiimin valveilla olosta 24/7. Ainakin yksi asia oli varma, tämä tiimi osaa puhaltaa yhteen hiileen jos tavoite sitä vaatii.

Maaliskuun puolessa välissä tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että vetäydymme kampanjasta pois. Maailman tilanne muuttui äkillisesti Ukrainan tilanteen vuoksi, ja kohonneet rahdit, tullit ja materiaalikustannukset huolettivat meitä. Päätös oli surullinen, mutta samalla aikaa huojentava. Se mitä tuollaiseen kampanjaan liittyy oli aivan ennalta-arvaamatonta, ja puhun tässä nyt ajatellen yrityksen itse julkaisevan pelin. Avatakseni hieman asiaa, niin näissä lähdetään hinta-arvioista mihin sisältyy materiaalikustannukset, pelin tuottaminen, varastosäilytys, lähettäminen, asiakkaalle koituvat tulli- ja postimaksut, ja tavaramerkin patentoiminen kyseisissä maissa sekä monia muita yllättäviäkin menoja kuten Kickboosterin ja Kickstarterin provisiot.
Huhtikuu toi mukanaan uusia tuulia maaliskuun pettymisen jälkeen. Ajattelimme että nyt on paras kokeilla uutta strategiaa ja suunnata Iso-Britanniaan. Teimme uusia protoja keväällä ja Sofia lähti niitä viemään n. 20 testipelaajalle Lontooseen. Testaajat löysimme milloin mistäkin somen kanavasta, ja sovimme että jokainen saa testata peliä n.1-3 kuukautta. Huvittavaa on tässä vaiheessa todeta, että puolet peleistä on hukassa erinäisistä syistä johtuen kuten yksi ei pitänyt pelistä ja antoi sen pois, muutamalla ei ole enää Instagram tiliä mistä heidät saisi kiinni ja yhdeltä oli varastettu peli. Testipeluutus maassa missä et itse ole fyysisesti on erityisen haastavaa ja aikaa vievää, so take note jos sellaista ajattelit tehdä! Palaute testipelaajilta oli myös hämmentävää, osa piti ja osa ei aikonut pelata lainkaan aihealueiden vuoksi. Totesimme, että maailman suunta on menossa siihen että suuri osa aiheistamme kuten mielenterveys on hyvin sensitiivinen aihe. Toisaalta, tarkoitus ei ollut koskaan tehdä peliä mikä olisi hajuton ja mauton, mutta mistä löytää ne meidän peliä arvostavat tyypit?
Loppuvuodesta suuntasimme EuroScalers kansainvälistymisprojektiin ja päätimme keskittyä julkaisijoiden etsimiseen. Ajatus takana oli, että se olisi meille helpompaa kun joku jo tunnettu julkaisija julkaisisi meidän pelin ja hänellä olisi myyntiväylät, valmistaja ja varasto valmiina. Me olemme tässä pisteessä tällä hetkellä, eli muutama kiinnostunut julkaisija on ja nyt toivomme että sieltä löytyisi se juuri täydellinen joka osaa arvostaa meidän peliä ja näkee sen huikean potentiaalin.

Tässä teille tämä vuosi lyhykäisyydessään. Oikeastihan voisin kirjoittaa teille romaanin mitä kaikkea tähän sisältyi, mutta aika ja teidän keskittymiskykynne nykyajan maailmassa ei riittäisi. Olemme todella kiitollisia koko vuodesta, ja siitä miten se on meitä opettanut. Mikäli voimme koskaan ollan avuksi jollekin muulle pelifirmalle joka suunnittelee joukkorahoituskampanjaa tai muuten vaan kansainvälistymistä, niin olkaapahan yhteydessä! Adios!
Sofia